top of page

Festivaalin taiteilijat 2026

facebook(1).png

Risto Lehtinen, basso

Risto Lehtinen (s. 1958) on paljasjalkainen stadilainen ja itseoppinut kuoro- ja yhtyelaulaja jo seitsemällä vuosikymmenellä. Suurimpina kuorosaavutuksinaan hän pitää mieskuoro Amici Cantusia ja sen puitteissa syntynyttä Torso-kvartettia. Vuodesta 2012 lähtien hän on laulanut Vokaaliyhtye Incantossa Jukka Jokitalon johdolla. Vuosien varrella Riston kuoroja ovat olleet Cantabile, EOL, Helsingin Filharmoninen Kuoro ja Manifestum. Hän on myös laulanut avustajana mm. Suomen Laulun, Murtosoinnun ja Canzonetta Novan konserteissa. Kesäkuussa Ristoa voi kuulla Musiikkitalolla esittämässä Mozartin Requiemia Riku Laurikan johdolla.

Kristoffer Malm, baritoni

-

Juuso Koski, tenori

-

Marja Kari, mezzosopraano

Mezzosopraano Marja Kari on esittänyt ohjelmistoa monipuolisesti renessanssista Wagneriin ja nykymusiikkiin. Suomen lisäksi hän on esiintynyt konserteissa ja produktioissa mm Italiassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Marja on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi (YAMK).
Marja innostui liedmusiikista opiskellessaan pianonsoittoa Helsingin konservatoriossa, ja sitä kautta löysi lopulta laulusta omimman instrumenttinsa. Liedissä häntä innostavat erityisesti musiikillinen vuorovaikutus ja tarinankerronta. Marja edistää liedin asiaa myös yhdistystoiminnan muodossa ja on Laulumusiikin ystävät ry:n johtokunnassa sekä tuore Arabia kaikuu -liedkollektiivin hallituksen jäsen.

Anni Koskinen, sopraano

Anni Koskinen opiskelee Metropoliassa Juha Karvosen johdolla. Anni on valmistunut Tampereen konservatoriosta Tarja Mäki-Latvalan luokalta. Opintojensa ohella hän on laulanut Tampereen oopperan kuoron riveissä, ja hänen rooleihinsa kuuluvat Kukkaistyttö (Figaron häät, Metropolia) ja Suor Osmina (Suor Angelica, Tamk Musiikki), sekä Erster Edelknabe konsertissa (Tannhäuser, Eurajoki BelCanto). Anni osallistui parinsa Edit Raution kanssa 2024 Helsinki Lied -kilpailuun. Vapaa-ajallaan Anni harrastaa valokuvausta.

Zibin Hänninen, pianisti

Zibin Hänninen aloitti 13-vuotiaana pianonsoiton opinnot Mikkelin musiikkiopistossa ja jatkoi musiikkiopintojaan Helsingin konservatoriossa syksyllä 2021. Häntä ovat opettaneet muun muassa Manfred Tausch, Joonas Pohjonen, Naoko Shibayama-Aarnio, Teemu Laasanen, Noora Nikka ja Katja Kaijanen.

Mestarikursseilla Hännistä ovat opettaneet Katariina Liimatainen, Eero Heinonen, Janne Mertanen, Irina Zahharenkova, Hui-Ying Liu-Tawaststjerna, Antti Hotti, Kristiina Junttu, Lisa Redorici ja Hubert Rutkowski.

Hänelle merkittäviä esiintymisiä ovat olleet osallistuminen Kuopion pianokilpailuun keväällä 2021, jossa hän sai erikoispalkinnon parhaasta suomalaisten sävellysten tulkinnasta kilpailun III-sarjassa (17 v.–), sekä osallistumiset In Corpore -kamarimusiikkifestivaaliin Tallinnassa vuonna 2023, Helsinki Lied -kilpailuun vuonna 2024 ja Leevi Madetoja -pianokilpailuun vuonna 2025.

Varusmiessoittajana Hänninen palveli Kaartin soittokunnassa vuonna 2022. Vaihto-opiskelunsa aikana hän opiskeli pianonsoittoa professori Manfred Tauschin johdolla Grazin taideyliopistossa Itävallassa. Tällä hetkellä hän opiskelee pianonsoittoa Joonas Pohjosen johdolla Metropolia Ammattikorkeakoulussa.Zibin Hänninen aloitti 13-vuotiaana pianonsoiton opinnot Mikkelin musiikkiopistossa ja jatkoi musiikkiopintojaan Helsingin konservatoriossa syksyllä 2021. Häntä ovat opettaneet muun muassa Manfred Tausch, Joonas Pohjonen, Naoko Shibayama-Aarnio, Teemu Laasanen, Noora Nikka ja Katja Kaijanen.

Mestarikursseilla Hännistä ovat opettaneet Katariina Liimatainen, Eero Heinonen, Janne Mertanen, Irina Zahharenkova, Hui-Ying Liu-Tawaststjerna, Antti Hotti, Kristiina Junttu, Lisa Redorici ja Hubert Rutkowski.

Hänelle merkittäviä esiintymisiä ovat olleet osallistuminen Kuopion pianokilpailuun keväällä 2021, jossa hän sai erikoispalkinnon parhaasta suomalaisten sävellysten tulkinnasta kilpailun III-sarjassa (17 v.–), sekä osallistumiset In Corpore -kamarimusiikkifestivaaliin Tallinnassa vuonna 2023, Helsinki Lied -kilpailuun vuonna 2024 ja Leevi Madetoja -pianokilpailuun vuonna 2025.

Varusmiessoittajana Hänninen palveli Kaartin soittokunnassa vuonna 2022. Vaihto-opiskelunsa aikana hän opiskeli pianonsoittoa professori Manfred Tauschin johdolla Grazin taideyliopistossa Itävallassa. Tällä hetkellä hän opiskelee pianonsoittoa Joonas Pohjosen johdolla Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Sanna Collanus, mezzosopraano

Sanna opiskelee ensimmäistä vuottaan musiikkipedagogiksi Metropolian Ammattikorkeakoulussa, lauluopettajanaan Sirkku Wahlroos-Kaitila.

Tämä alanvaihtaja on keväällä 2025 valmistunut muusikoksi Helsingin Konservatoriosta, jossa hän opiskeli Tehi Sulonen-Georgin johdolla.

Musiikki oli Sannalle rakas harrastus jo nuorena, mutta opinnot ja työelämä veivät toiseen suuntaan, ja niin ehti vierähtää muutama vuosikymmen työelämässä, kunnes kaipuu musiikin pariin vei mennessään, ja hän löysi opettajakseen Outi Kähkösen, yhteistyö, joka vielä jatkuu.

Kokemusta Sannalle on lyhyessä ajassa kertynyt sekä orkesterin solistina, että oopperaroolista. Oopperadebyyttinsä hän teki Didon roolissa H. Purcellin oopperassa Dido & Aeneas. Hän navigoi luontevasti eri tyylilajien välillä, kunnioittaen tyylinmukaisuutta, mutta osaa myös yhdistää jazzin ja klassisen musiikin ilmaisuja omaperäisellä tavalla.

Lied on Sannalle erityisen rakas laji, ja yhdessä liedparinsa, Annu Karin kanssa, he käyvät säännöllisesti hakemassa oppia Heikki Pellisen tunneilta.

Vapaa-aikanaan Sanna nauttii luonnosta, kirjallisuudesta, seuraa huvittuneena kolmen kissansa touhuja, säveltää, sekä yrittää innokkaana parvekepuutarhurina, taas kerran, saada tomaatit kasvamaan parvekkeella.

Inka Österberg, sopraano

Inka Österberg (s.2001) valmistui Lahden konservatorion oopperastudiosta 2025 ja opiskelee tällä hetkellä musiikkipedagogiaa Metropolia Ammattikorkeakoulussa Juha Karvosen opissa. Österberg työskentelee aktiivisesti monitaiteen parissa ja etsii uusia mahdollisuuksia musiikin esittämiselle. Vuonna 2025 Österberg esiintyi Mauno Pudas-kilpailujen finaalissa. Hän on konsertoinut myös Italiassa ja Tšekeissä, jossa hän debytoi Severočeská filharmonien solistina. Österbergin oopperarooleihin kuuluu mm. Gretel ja Taumännchen (Hänsel und Gretel) sekä Königin der Nacht (Die Zauberflöte). Syksyllä hänet nähdään Venuksen roolissa Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Espoo Barokin yhteisproduktiossa Venus and Adonis. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut Österbergin uraa.

Eeva Tapanen, pianisti

Pianisti Eeva Tapanen nauttii yhteismusisoinnista ja kokee lied-musiikin sekä laulajien kanssa työskentelyn itselleen erityisen läheisinä. Eeva on ollut mukana kantaesittämässä useiden pohjoismaisten säveltäjien teoksia erilaisissa kokoonpanoissa ja hänet on palkittu Kuopion pianokilpailussa jaetulla 1. sijalla.

Eeva on valmistunut musiikin maisteriksi Tukholman kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta Stefan Bojstenin luokalta. Musiikkipedagogin tutkinnon hän on suorittanut Metropolia Ammattikorkeakoulussa opettajinaan mm. Naoko Ichihashi ja Seppo Salovius. Nykyään Eeva opettaa pianonsoittoa ja ohjaa Lasten lied -kurssia Tampereen konservatoriossa.

Tuomas Kangas, pianisti

Tuomas Kangas on helsinkiläinen liediin ja kamarimusiikkiin erikoistunut pianisti. Hän valmistui Brysselin kuninkaallisesta konservatoriosta Belgiassa Piet Kuijkenin luokalta keväällä 2024. Hän on aiemmin opiskellut lisäksi mm. Heikki Pellisen johdolla Helsingin Konservatoriossa. Tuomas työskentelee ja esiintyy aktiivisesti useiden laulajien ja eri kokoonpanojen kanssa ja toimii pianistina PAUHA-triossa. Ensi syksynä hän kiertää Suomea suomalaista ja tšekkiläistä musiikkia yhdistävällä resitaaliohjelmallaan. Tuomas toimii myös pianonsoiton tuntiopettajana ja säestäjänä Karkkilan musiikkikoulussa ja työväenopistossa.

Niilo Ruotsala, pianisti

Niilo Ruotsala (s. 2002) on Helsingistä lähtöisin oleva pianisti, joka opiskelee tällä

hetkellä Sibelius-Akatemiassa Teppo Koiviston oppilaana. Hän on tehnyt opintoja myös

Zürichin taideyliopistossa Till Fellnerin luokalla. Ruotsala oli osa Nuorten

Pianoakatemiaa vuosina 2018–2021. Mestarikursseilla häntä ovat opettaneet muun

muassa Marc-André Hamelin ja Nikolai Lugansky.

Huomattavista sooloesiintymisistä mainittakoot nuorten taiteilijoiden konsertti Mäntän

Musiikkijuhlilla 2019, sekä vuoden nuorena taiteilijana toimiminen Kaustisen

kamarimusiikkiviikolla 2025. Ruotsalan soittoa ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto,

Majaoja-säätiö ja Pro Musica -säätiö.

Iida Hirvola, sopraano

Iida Hirvola nähtiin hömpsähtäneen Vuorovaikutuskonsultin ja pähkähullun Ylipääjohtajan rooleissa Joonas Pohjosen oopperassa Tiimi, sekä Susannan roolissa W. A. Mozartin oopperassa Figaron häät (Metropolian tuotantoja). Hän esiintyy nykymysiikkiyhtye Tampering Ensemblen, monitaiteisen Clay Collectiven, Selloyhtye Celimin ja Savonlinnan oopperajuhlakuoron riveissä, sekä lied-duona pianisti-säveltäjä Tatu Piitulaisen kanssa. Sooloprojektinaan hän esittää uusinta musiikkia sellolle ja lauluäänelle.


Iida Hirvola on opiskellut laulutaidetta Reetta Haaviston, Juha Karvosen (Metropolia), Elena Pankratovan (Grazin Taideyliopisto) ja Françoise Kublerin johdolla (Strasbourgin Musiikkiakatemia), sekä sellonsoittoa Pauli Heikkisen, Markus Hohdin (TAMK) sekä Véronique Fuchsin ja Eva Böckerin johdolla (Strasbourgin musiikkiakatemia).

Aarni Hyökki, sopranista

Musiikin kandidaatti Aarni Hyökki on kuoronjohtaja, laulaja ja trumpetisti. Hyökki viimeistelee maisteriopintojaan Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin osastolla ja keskittyy opinnoissaan kuoronjohtoon ja lauluun. Hyökki työskentelee taiteellisena johtajana Viipurin Lauluveikoissa ja SEIM Ensemblessa, sekä toimii varajohtajana Ylioppilaskunnan Laulajissa ja Laulu-Miehissä. Laulajana Hyökki työskentelee Helsingin Kamarikuorossa, Sibelius-Akatemian vokaaliyhtyeessä sekä Ylioppilaskunnan Laulajissa ja EMO Ensemblessa äänenjohtajana. Viime vuosina Hyökki on työskennellyt myös extra laulajana Norjassa Trondheim Vocal Ensemblen riveissä.

Tiina Salminen, sopraano ja pianisti

Sopraano ja pianisti Tiina Salminen on Metropolialta 2025 valmistunut laulupedagogi (AMK) ja lisäksi luokanopettaja (KM). Tiina nauttii sekä näyttämötyöstä että flyygelin mutkassa laulamisesta. Hänen roolejaan ovat mm. Barbarina (Figaron häät), Hänsel (Hänsel und Gretel) ja Anna-Dora Hakotie-Dahlström (Tiimi).  Liedissä Tiinalle tärkeintä on laulajan ja pianistin yhteinen tarinankerronta. Pianistin roolista Tiina innostuu erityisesti saadessaan soittaa kappaleita, joita ei itse laulaisi. Tiina on löytänyt sisäisen sihteerinsä Arabia kaikuu -liedkollektiivin hallituksessa.

Sakari Topi, bassobaritoni

-

Maria Turunen, sopraano

Sopraano Maria Turunen on toiminut Suomen kansallisoopperassa monissa solistitehtävissä, ja viimeisimmäksi hän on esittänyt Tampereen Oopperassa Ebolin roolin Verdin Don Carlossa. Hän voitti Armaan Madarin kanssa Helsinki Lied 2021 -kilpailun, tuli toiseksi Merikanto-kilpailussa vuonna 2022 ja sai parhaan uuden musiikin tulkinnan Seppo Ruohonen -nimikkopalkinnon kansainvälisessä Toivo Kuula -laulukilpailussa vuonna 2025. Maria on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja Tukholman oopperakorkeakoulusta, valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta sekä laulupedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta Sirkku Wahlroos-Kaitilan opista.

Anna Ginström, sopraano

Sopraano Anna Ginström viimeistelee opintojaan sekä Sibelius Akatemian kirkkomusiikin osastolla että Metropolia Ammattikorkeakoulussa opettajanaan Jenni Lättilä. Hän on toiminut sopraanosolistina useissa keskeisissä kirkkomusiikkiteoksissa ja oopperalavalla hänet on nähty muun muassa Eleanorin (Rautavaara: Auringon talo), Belindan (Purcell: Dido ja Aeneas) ja Niiskuneidin (Kuusisto: Muumiooppera) rooleissa.

Liedissä Annaa kiehtoo sekä runouden ja musiikin yhteen nivoutuminen että vapaus oman tulkinnan ja ilmaisun luomiseen. Hän on erityisen kiinnostunut vieraiden kielten fonetiikasta ja tulkinnallisesta monimuotoisuudesta. Liedin saralla Annaa ovat ohjanneet Heikki Pellinen, Hans Adolfsen sekä Christoph Berner. Osaamistaan Anna on täydentänyt Richard Stokesin ja Graham Johnsonin mestarikursseilla.

Riikka Mäkelä, mezzosopraano

Riikka Mäkelä on mezzosopraano, joka suorittaa parhaillaan oopperataiteen maisteriopintoja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Jenni Lättilän johdolla. Aikaisemmin hän on opiskellut laulutaidetta Sibelius-Akatemiassa sekä valmistunut musiikkipedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Hänen merkittävimpiä viimeaikaisia ja tulevia näyttämöroolejaan ovat Madame de la Haltière oopperassa Cendrillon (J. Massenet, 2026) sekä Dorabella oopperassa Così fan tutte (W. A. Mozart, 2026) Sibelius-Akatemian produktioissa. Aiempiin rooleihin kuuluu mm. Muumimamma Muumioopperassa (I. Kuusisto).

Konserttisolistina hän on esiintynyt oopperagaalakonsertissa Kuopion kaupunginorkesterin kanssa sekä myös ollut ensemble-solistina P. Glassin Akhnaten-oopperassa (Opera Box & Ooppera Skaala) sekä esiintynyt solistina G. Rossinin Petite Messe Solennelle -teoksessa sekä G. Pergolesin Stabat Materissa.

Oopperan ja klassisen musiikin lisäksi Riikka taitaa monipuolisesti myös muita laulutyylejä, kuten tangoa ja musikaalia. Hän toimii myös aktiivisesti laulunopettajana.

Tuomas Salokangas, pianisti

Pianisti Tuomas Salokangas on monipuolinen muusikko, joka työskentelee erityisesti oopperan, liedin ja nykymusiikin parissa. Hän valmistui Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2017 opettajinaan Risto Kyrö ja Risto-Matti Marin ja 2026 Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan  korrepetitio. Lisäksi Tuomas opiskelee sävellystä, soittaa silloin tällöin jazzsaksofonia ja on mukana järjestämässä mm. Tampereen pianokilpailua ja erilaisia festivaaleja.

Ulla Raiskio, mezzosopraano

-

Iida Aarnio, mezzosopraano

Mezzosopraano Iida Aarnio (s.1999) opiskelee viimeistä vuotta laulupedagogiikkaa Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Viimeiset neljä vuotta Aarnio on opiskellut laulua sopraano Reetta Haaviston ohjauksessa. Kaikkiruokainen laulaja viihtyy niin kamarimusiikin kuin oopperarepertuaarinkin parissa. Ensi syksynä Aarnio nähdään Hunstmanin roolissa sekä ensembletehtävissä Metropolia-ammattikorkeakoulun oopperaproduktiossa Venus ja Adonis (John Blow).

Aarnio on lapsesta asti rakastanut tarinoita, ja teini-ikäisenä lukupaletti laajeni romaaneista runouteen. Rakkaus kirjallisuuteen näkyy myös laulajan liedrepertuaarin kappalevalinnoissa: tärkeää on hyvä runo, jota musiikki täydentää saumoitta.

Raisa Alasaarela, pianisti

Raisa aloitti piano-opintonsa vuonna 2018 Kuusamon musiikkiopistossa Maarit Ylätalon johdolla, ja syksyllä 2022 jatkoi ammattiopintoihin Oulun konservatoriolle Eeva Havulehdon oppilaaksi. Syksystä 2024 alkaen hän on opiskellut Metropolia AMK:ssa, jossa häntä opettaa Joonas Pohjonen.

Raisa kiinnostui lied-musiikista Oulun konservatorion lied-seminaarin myötä. Liedistä innostuneena hän osallistui Heikki Pellisen ohjaamana Helsinki Lied 2024 -kilpailun B-sarjaan baritoni Sampsa Lahden kanssa, ja he sijoittuivat sarjassaan toisiksi. Liedissä Raisaa inspiroi tekstin ja musiikin yhdessä luomat kontrastit sekä ajan pysähtyminen musisoinnin hetkellä. Musiikin lisäksi häntä kiehtovat muutkin taiteen muodot, kuten runous ja kuvataide.

Sanna Iljin, sopraano

Sanna Iljin kuuluu Suomen eturivin nuoriin laulajiin. Hän on laulanut useiden orkesterien solistina mm. Sakari Oramon, Hannu Linnun, Mikko Franckin, Jorma Panulan ja Ville Matvejeffin johdolla. Iljin on esiintynyt Suomen Kansallisoopperassa useissa rooleissa. Kesällä 2022 Iljin lauloi myös pääroolin Ilmajoen Musiikkijuhlilla Linkolan Hiljaiset perivät maan-oopperassa.

Lauluopintojensa lisäksi Iljin valmistui Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta joulukuussa 2021 konserttipianistiksi erinomaisin arvosanoin ja on esiintynyt pianistina ympäri maailmaa. Iljin on palkittu useissa laulukilpailuissa ja hänen uraansa ovat tukeneet mm. Suomen Kulttuurirahasto ja Paulon Säätiö. Iljin valittiin Oopperan ja Baletin tukisäätiön vuoden 2021 stipendiaatiksi.

José Casallas, kitaristi

Jose Casallas aloitti kitaransoiton opiskelun Kolumbian kansallisessa yliopistossa kuubalaisen opettajan, Sonia Diazin, kurssilla. Vuonna 2005 hän siirtyi opiskelemaan Alberto Poncen oppilaaksi École Normale de Parisiin, jossa hän suoritti kitaransoiton tutkinnon. Jose opiskeli myös Tanja Chagnot’n oppilaana L’hay les roses -musiikkikonservatoriossa, jossa hän suoritti kolmevaiheisen tutkinnon.

Jose valmistui keväällä 2016 musiikkipedagogiksi Helsingin Metropolian aikuiskoulutuksesta Petri Kumelan oppilaana. Maisteridiplomin Casallas teki Kungliga Musikhögskolanissa Tukholmassa Berlind Carlsonin johdolla.

Tällä hetkellä Jose toimii kitaraopettaja Musiikkiopistossa Avoniassa.

Jenni Lättilä, sopraano

Sopraano, musiikin tohtori Jenni Lättilä on valmistunut Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin ja oopperan koulutusohjelmista, tohtoriksi hän valmistui keväällä 2017. Jenni Lättilä on palkittu useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä laulukilpailuissa. Suomen Kansallisoopperassa hän lauloi debyyttinään kolme roolia Wagnerin Ringissä 2011, minkä jälkeen hän on vieraillut talossa säännöllisesti. Jenni Lättilä on kysytty orkesterisolisti, ja hän esiintyy ja levyttää aktiivisesti liedlaulajana pianisti Kirill Kozlovskin kanssa. Monipuolisena muusikkona hänet tunnetaan myös suomalaisen ja pohjoismaisen nykymusiikin esittäjänä ja kantaesittäjänä. Hän on ehtinyt urallaan toimia myös kanttorina ja tutkijana sekä johtaa kamariorkesteria ja useita kuoroja. Tällä hetkellä Jenni Lättilä on vapaalla Sibelius-Akatemian laulutaiteen lehtorin toimesta ja  työskentelee Sibelius-Akatemian taiteellisesta toiminnasta vastaavana varadekaanina.

Saara Pääkkönen, mezzosopraano

Saara Pääkkönen viimeistelee laulunopettajaopintojaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kielten ja kirjallisuuden alalla uraa luoneelle Saaralle laulaminen on tapa lähestyä runoutta ja tutkia eri kielten sointia, ja hän myös suomentaa lauluja. Häntä viehättää sanan ja sävelen yhteisvoima: lied johdattaa hetkessä mitä moninaisimpiin mielenmaisemiin.

Saara on laulanut lukuisissa kirkko- ja näyttämömusiikkiproduktioissa. Rooleista mainittakoon Vagaus (Vivaldi, Juditha triumphans), Lucy Lockit (Gay, Kerjäläisooppera), Liisa Ahkera (Pohjonen, Tiimi), Marcellina (Mozart, Figaron häät) ja Leipuri (Hoiby, Bon appétit!).

Saara kuuluu Arabia kaikuu -liedkollektiivin perustajajäseniin.

Mea Tikkanen, sopraano

Mea Tikkanen viimeistelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa lauluopintojaan Reetta Haaviston johdolla. Hän on valmistunut muusikoksi Tampereen konservatoriosta vuonna 2022 Susanna Tenkanen-Lindemanin luokalta.

Tulevana syksynä Mea nähdään Cupidona Metropolia Ammattikorkeakoulun John Blown Venus ja Adonis Suomen ensiesityksessä. Muita Mean tekemiä oopperarooleja on mm. Kukkaistyttö (Mozart: Figaron häät, Metropolia AMK), Ortlinde ja Woglinde (Wagner: Valkyyria, concertante) ja Erster Edelknabe (Wagner: Tannhäuser, Eurajoki Belcanto).

Mean intohimoihin kuuluu oopperan lisäksi myös liedmusiikki. Hän on ollut mukana Arabia kaikuu -liedkollektiivin toiminnassa esiintymässä ja tuottamassa kolme vuotta ja on yhdistyksen puheenjohtaja. Hän osallistui syksyllä 2024 Helsinki Lied -kilpailuun yhdessä pianisti Tuomas Kankaan kanssa.

Armaan Madar, pianisti

Armaan Madar on intialais-suomalainen laulumusiikkiin keskittynyt pianisti. Hän valmistui musiikin maisteriksi Tukholman kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta, ja viimeistelee pianopedagogiikan opintojaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa, jossa hän toimii myös tuntiopettajana laulajien säestäjänä.

Armaan konsertoi säännöllisesti laulajien kanssa. Sopraano Maria Turusen kanssa duon yhteistyön ensimmäinen vuosikymmen huipentui Helsinki Lied -kilpailun voittoon syksyllä 2021. Armaanin haave omasta festivaalista toteutui hänen järjestäessään ensimmäisen Arabia kaikuu -festivaalin kesällä 2022. Armaanilla on suuri ilo ja kunnia toimia nykyisen Arabia kaikuu -liedkollektiivin taiteellisena johtajana.

Armaania kiehtoo liedissä laulajan ja pianistin välinen intiimi dialogi sekä runouden ja musiikin symbioottinen liitto. Liediä esittäessä Armaan kokee pääsevänsä luomaan runon tarinasta moniulotteisen, soivan kuvan yhdessä laulajan kanssa.

Dávid Szilasi, pianisti

Piano- ja fortepianotaiteilija Dávid Szilasi (1997) valmistui maisteriksi vuonna 2021 Liszt Ferenc -Musiikkiakatemiasta. siellä häntä opettivat András Kemenes, Jenő Jandó ja Rita Wagner.

Tällä hetkellä hän opiskelee fortepianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Helsingissä Tuija Hakkilan ohjauksessa.

Dávid debytoi Suomessa syksyllä 2022 soittaen Beethovenin pianokonserton (c-molli) Sakari Oramon Kapubändi-orkesterin kanssa. Dávid on palkittu Kansainvälisessä Wiener Klassiker -kilpailussa 1. palkinnolla sekä Helsinki Lied -kilpailussa 1. palkinnolla sopraano Anna Ginströmin liedparina.

Meeri Pulakka, sopraano

Sopraano Meeri Pulakka saa usein kiitosta tyylikkäistä, musikaalisista ja koskettavista tulkinnoistaan niin kamarimusiikin, sooloteosten kuin oopperankin parissa. Hänen monipuolinen ohjelmistonsa ulottuu barokista nykymusiikkiin. Pulakka on laulanut useiden suomalaisten orkestereiden solistina ja hänen esittämiinsä oopperarooleihin lukeutuvat mm. Kaija Saariahon Émilien nimirooli ja Mozartin Vitellia (La Clemenza di Tito). Pulakka esiintyy usein nyky- ja kamarimusiikin parissa festivaaleilla ja konserttisarjoissa. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja Wienin musiikkiyliopiston (mdw) oopperaluokalta. Tällä hetkellä Pulakka tekee taiteellista väitöstutkimusta nykymusiikin laulamisesta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

bottom of page