
Museoyhteistyö
Ilta kartanossa:
Dance macabre – henkirikoksia herraskartanossa
Kartanossa juhlitaan kevättä. Patruuna julistaa, että tänään ei syljetä lasiin, ja juhlaväki on hilpeällä mielellä. Kartanon kummitus seuraa elävien ilakointia haikeana – kunnes saa yllättäen seuraa: Yksi juhlijoista tuupertuu kuolleena maahan. Ja ennen pitkää toinenkin. Syylliset salaisuudet ja katkerat kaunat johtavat murhaan toisensa jälkeen. Mutta kuka onkaan murhaaja?
Dramatisoidussa konsertissa kuullaan mm. W. A. Mozartin, J. Straussin ja O. Merikannon sävellyksiä.
Hakasalmen huvilan Kimallus ja kumarrus -näyttelyssä palataan kartanoiden kukoistusaikaan 1800-luvulle ja eläydytään kepeästi romantiikan ajan salongin tunnelmaan. Tarjolla on liedejä, leivoksia ja franseesia!
Väliajalla voi ostaa Kalevan Marttojen kahvipuhvetista kartanoon sopivia vanhanajan leivonnaisia. Illan päättävien tanssiaisten aluksi Seurasaaren Kansantanssijat esittää 1800-luvulla suositun franseesin, jota yleisökin pääsee opettelemaan. Lopuksi kaikki saavat pyörähdellä valssia kristallikruunun alla pianon säestyksellä.
Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluva August Mannerheimin piirros 1840-luvulta antaa eloisan kuvan aikakauden salonkien tunnelmasta, jonka Hakasalmen huvilan tapahtuma herättää henkiin.
Esiintyjät: Olga Harrison, Reeta Sariola, Sofia Hiltunen, Marlon Saares, Tiina Salminen, Tuomas Kangas, Peppi Lindeman, Kirsi Leutonen ja Helmi Niemelä.
Aika: perjantaina 11.4.2025 klo 18-21
Paikka: Hakasalmen huvila, Mannerheimintie 13 B, 00100 Helsinki
Liput: 25€
Osta liput ennakkoon Helsingin kaupunginmuseon verkkokaupasta.
Lue lisää Hakasalmen huvilan tapahtumasivulta.


Sävelten tyttäret - naisten säveltämää musiikkia
Arabia kaikuu -liedkollektiivi vierailee Ruiskumestarin talon pihalla osana Helsingin kaupunginmuseon Taiteiden yön ohjelmaa!
Sopraanot Anna Ginström ja Maria Turunen sekä pianisti Pinja Ukkola esittävät 1800-luvun ja 1900-lukujen säveltäjänaisten ja FT Nuppu Koivisto-Kaasik valottaa säveltäjien elämää, heidän sävellystensä taustaa ja heidän suhdettaan musiikkiin.
Aika: torstaina 15.8. klo 18 & klo 19
Paikka: Ruiskumestarin talon piha (Kristianinkatu 12)
Hinta: Vapaa pääsy
Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo